Hyppää sisältöön

Vesitaidot

Uimataidon määritelmä: Henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen. Lue lisää uimataidosta Suomessa Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton sivuilta.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitolta löytyy Uimaopetukseen liittyvä monikielinen materiaali.

Ennen kouluikää

Ennen kouluikää vanhempien rooli lapsen veteen tottumisessa ja uimaan oppimisessa on merkittävä. On tärkeää touhuta, pelata ja leikkiä vedessä.

Tytöt pärskyttävät innoissaan vettä lötköpötköjen päällä

Kannusta lasta harjoittelemaan ja hankkimaan hyvä uimataito. Käykää yhdessä uimahallissa tai rannalla ja harjoitelkaa taitoja yhdessä.  

Huomioithan, ettei lasta saa koskaan jättää missään tilanteessa valvomatta veden äärellä!

Kouluikäisenä

Koulun merkitys uimataidon oppimisen mahdollistajana on suuri. Perusopetuksen opetussuunnitelmaan on kirjattu liikunnan oppiaineen tavoitteiksi:

Vuosiluokilla 1-2: tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito.

Vuosiluokilla 3-6: opettaa uimataito, jotta oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan vedestä.

Vuosiluokilla 7-9: vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä.

Koulussa tehtävän uimaopetuksen lisäksi vanhemmat ovat tärkeässä roolissa uimataidon kehittymisessä ennen ja jälkeen vuosittaisen koulujen uimaopetusjakson.

Toivoisimmekin luokanopettajilta rohkeuttaottaa vanhempainiltojen keskustelujen aiheisiin myös koululaisten uimataito.

Jaa somessa: