Hyppää sisältöön

Sukeltaen Vesisankariksi Lapualla 24.4.

Virkistysuimala Sateenkaari täyttyy koululaisista keskiviikkona 24.4. kun Lapualla järjestetään Vesisankarit-tapahtuma. Tapahtumaan ennakkoon ilmoittautuneet luokat pääsevät harjoittelemaan vesitaitoja iloisessa tapahtumassa monipuolisilla rastipisteillä.

Toiminnallisilla tehtävärasteilla ammattitaitoiset ohjaajat opastavat osallistujia vesitaitojen pariin. Tapahtumassa harjoitellaan mm. ensiaputaitoja, vesipelastushyppyä, pelastusliiveillä uintia ja erilaisia vesipelastustehtäviä kuten ämpärillä ja kanisterilla pelastamista, lauttapelastustehtävää ja pelastusrenkaalla kuljettamista. Lisäksi oppilaat pääsevät testaamaan monoräpyläuintia, vesipalloa sekä sukellusrataa, jossa tehtävänä on tunnistaa, mitkä esineet eivät kuulu veteen. Järjestelyistä vastaavat uimahallin henkilökunta, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 400 ympäri Suomen.

Vuoden 2024 tapahtumien teemana on vesitaitoja ilon kautta ympäristöä säästäen. Tapahtuman teemaan liittyvässä uudessa rastipisteessä, roskien sukellustehtävässä tarkoituksena on oppia ympäristön huomioimisesta ja siitä, miten voimme vaikuttaa vesien puhtaana pitämiseen. Uudet pienvälineet; monoräpylät, vesipalloille tarkoitetut maalit, sekä uimapötköjen yhdistyspalat tuovat tapahtumien rastipisteille paljon hauskoja pelejä ja leikkejä niin pienemmille kuin isommillekin. ”Uimahalleilla on usein valmiiksi paljon erilaisia välineitä varastoissa. Kannustamme uimahalleja ottamaan välineet käyttöön, sillä ne tuovat paljon iloa ja innostavat uimisen pariin”, toteaa Vesisankarit-koordinaattori Mette Lammi Koululiikuntaliitosta.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Anu Kortesoja, Lapuan Vesisankarit-tapahtumavastaava,

044 438 4595 ja anu.kortesoja@lapua.fi

Jaa somessa: